Kuolemanlohkon isompi peli aloittaa päivän matsit. Etukäteen molempia on hehkutettu pitkälle kisoissa, mutta kumpikin joukkue on mielestäni tällä hetkellä ehkä tietynlaisessa taantumistilassa. Saksan joukkue on kisoissa ilman yhtään huipputason hyökkääjää ja Portugali on taas yksi joukkueista, jolla on ohjelmassa ns. viimeiset 'kultaisen' sukupolven kisat. Itseäni hieman hämmentää tämä määritelmä, kun kisoissa on useampia sellaisia joukkueita. Mieluummin niitä sanoisi vaikka kyseisen maan nykyisten huippujen viimeisiksi kisoiksi, mutta jotenkinhan sitä hehkutusta on saatava lisää. Joka tapauksessa Portugalin joukkueen oletettu avaus on yksi kisojen kokeneimmista.
Pelipaikkana on Salvadorin kaupunki ja lämpötila huitelee lähellä kolmeakymmentä. Lisäksi pelipaikalla satelee jonkin verran, mutta sen pitäisi loppua siinä vaiheessa, kun peli alkaa eli kosteuskin tulee olemaan riittävä. Sää siis on sellainen, että huippuvauhtisessa pelissä iskee väsymys lopussa varmasti kumpaankin joukkueeseen.
Saksa on jälleen yksi suosikeista kestomenestyksensä vuoksi ja joukkueen ensi kuva tuntuu siltä kuin nämä samat naamat olisivat olleet kisoissa koko ajan, mutta joukkue on edelleen nuori. Klosen (35) lisäksi ainoat kolmekymppiset joukkueessa ovat varamaalivahti Weidenfeller (33) ja Lahm (30), joten iän puolesta mitään estettä menestymiselle ei pitäisi olla. Joukkue on kuitenkin rungoltaan hyvin pitkälle sama kuin parissa viime kisoissa, joten taktisesti tilanne voi olla hankala. Kaikki vastustajat tietävät miten joukkue pelaa, joten yllätysmomentti jäänee muutaman tuoreemman pelaajan harteille, heistä ehkä tärkeimpänä Mario Götze. Vaikka joukkue on vahva, niin siltä puuttuu se ns. huippupelaaja, joka voi ratkaista tiukat matsit.
Portugalilla tätä vastaavaa puutetta ei pitäisi olla. CR7 lienee fyysisenä yksilönä jopa maailman paras, mutta joukkuepelaaja hän ei mielestäni koskaan ole ollut. Tämä ei kuitenkaan suuremmin haittaa Portugalin maajoukkueessa, joka on rakennettu hyödyntämään Ronaldon vahvuudet ja toimimaan myös tarvittaessa ilman niitä. Karsinnoissa Portugali jäi yllättäen lohkonsa toiseksi Venäjän jälkeen, joten ailahtelevuutta esiintyy ja joukkue on vanha, varsinkin avaukseltaan, jossa neljä pelaajaa on kolmekymppisiä ja ainoa nuorempi on kärjen Helder Postiga, joka on 24-vuotias. Kokemuksen puutteeseen joukkue ei siis kaadu, mutta sää voi tuottaa ongelmia ikääntyneemmille pelaajille. Suurin huolenaihe on kuitenkin ollut Ronaldon polvi, jonka pitäisi olla kunnossa tai ainakin pelaaja itse näin väittää. Ronaldo itse haluaisi olla 110%:ssa kunnossa, mutta on vain kuulemma 100%:ssa kunnossa. Onneksi raha tulee jalkapallosta eikä matemaattisista taidoista tai sitten doping-testin pissanäytteestä pitäisi löytyä jotain jännää päästäkseen 110%:een kuntoon.
Portugali tuskin antaa pelin kontrollia Saksalle suosiolla, mutta varmasti organisoituu hyvin alas ja hyödyntää parempia vastahyökkäyspelaajiaan tilaisuuden tullen. Sää vaikuttaa jossain määrin peliin, mutta hankalan oloinen peli tuloksen veikkaamisen kannalta joka tapauksessa. Kumpikin joukkue olisi varmasti tyytyväinen tasapeliin ja erittäin tyytyväinen voittoon, joten se joukkue joka menee ensin johtoon, varmastikin putoaa heti alemmaksi. Maaleja todennäköisesti tulee, mutta luotetaan, ettei kauheasti ja laitetaan molemmille joukkueille tulosvetoon 1 ja 2 maalia.
Mää olen varma 0 - 0 -tuloksesta. Saksalaiset ei ota MITÄÄN riskejä ekassa pelissä. Jos he pelaisivat illan toisen tai kolmannen pelin, niin sitten olisi eri asia. Lohko H ei tarjoa ylitsepääsemättömiä vastuksia jatkopeleissä, joten lohkon voittaminen ei tarjoa lisäarvoa.
VastaaPoista