sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uruguay-Costa Rica, jälkipuheet

Kisojen ensimmäinen iso yllätys on nähty. Hollannin voitossa Espanjasta isoa oli numerot, mutta etukäteen en uskonut, että Costa Ricalla olisi suuria mahdollisuuksia saati sitten sitä, että se oli selkeästi parempi joukkue kentällä. Pelissä oli yllättävän paljon samaa kuin Espanja-Hollanti-pelissä, ennakkosuosikin nopea johto pilkulta mukaan lukien, mutta suurin yllätys oli se, kuinka onnettomasti Uruguay oli asennoitunut peliin. Espanjalla oli jonkinlainen pelisysteemi, mutta Uruguayllä ei ollut mitään.

Peli näytti pilkun jälkeen siltä, että Uruguay vain pelailee jo etukäteen voittamansa kolme pistettä pois, mutta Costa Rica tajusi selvästi pelin edetessä, että he määräävät pelin tahdin eikä Uruguay edes oikein yritä mitään. 2-1-johtomaali oli hidastusten perusteella paitsiomaali, mutta tällä kertaa tuomarivirheen voidaan sanoa menneen jalkapalloilullisesti aivan oikein. Tappioasemassa oli naurettavaa nähdä Uruguayn pelinrakentelua, joka pahimmillaan oli sitä, että pallo oli neljän pelaajan puolustuslinjassa, laitapelaajat olivat nousseet hyökkääjien kanssa samaan neljän pelaajan linjaan Costa Rican puolustuslinjan kanssa ja keskikentän kaksi puolustavaa pelaajaa olivat levittäneet laitoihin siten, että kentän keskellä ei ollut yhtään Uruguayn pelaajaa. Ratkaisu topparilla perinteinen sokea pitkä pallo paikkaan, johon kukaan ei ole menossa.

Uruguayn kannalta huolestuttavaa oli se, että joukkueella ei tuntunut olevan pelitapaa ollenkaan. Pelaajilla ei ollut hajuakaan siitä minne muut ovat menossa, joten syötöt menivät koko ajan vääriin paikkoihin eikä toisten tukemista näkynyt missään vaiheessa. Pallollinen pelaaja saattoi vain seurata epäuskoisena muiden pystyjuoksuja paikkoihin, joihin ei voinut syöttää, kun hyökkäävä pelaaja vain muodon vuoksi juoksi eteenpäin aivottomana kuin päätön kana. Seuraavan viiden päivän aikana pitää tapahtua aika iso ihme, jos Uruguay meinaa edetä tästä lohkosta jatkoon.

Costa Rica sen sijaan yllätti positiivisesti uskaltamalla pelata ja kärjessä Campbell oli oikeasti hyvä luomaan tilanteita itselleen ja muille. Jos peli pysyy tuossa kuosissa, niin joukkueella on joitakin mahdollisuuksia jatkopeleihin, mutta henkilökohtainen taitotaso tuskin riittänee jatkopaikkaan.

Lauantain pelit kuitenkin osoittivat mielestäni selkeästi, että jo nyt voidaan puhua valmentajien kisoista tai ehkä pelitapakisoista, sillä joukkueet, joilla ei tuntunut olevan selkeää omaa pelitapaa ja kykyä muuttaa sitä tarpeen tullen, ovat olleet vaikeuksissa. Kreikka, Australia ja Uruguay ovat olleet joukkueita, joiden pelistä on puuttunut selkeä eteenpäin vievä ajatus, mikä mielestäni voidaan liittää myös Espanjaan, joka kuvitteli pystyvänsä siirtelemään palloa perinteiseen tapaan puolivaloilla ja vielä pärjäävänsä. Kiinnostavat kisat siis toistaiseksi.

1 kommentti:

  1. Komppaan, jo 1 - 0 tilanteessa ajattelin laittaa viestin, ettei Uruguay ainakaan maailman mestariksi itseään leivo noilla otteilla. Voihan se olla, että peli tuosta muuttuu, mutta jos samalla tavalla jatkavat, niin lohkoon jäävät. Liian helppoja puolustaa. Suarez ei auta, koska paikat pitää luoda. Iloisen ilmeen joukkueet ovat tähän mennessä pärjänneet. No, odotellaan kun Saksa aloittaa...

    VastaaPoista