Tuomarityöskentelyn arvostelu sai taas uusia aiheita, kun ottelun tuomaristo päätti hylätä Dzekon johtomaalin paitsion vuoksi vaikka pelaaja ei ollut lähelläkään paitsiota. Nigerian maalia edeltänyt 'virhe' oli mielestäni aika mitätön ja oikeastaan ihan hyvä rankaisu siitä, että puolustaja veti maihin, kun tunsi kontaktin. Jos hän olisi jatkanut pelaamista, niin silloin Nigerian pelaaja olisi joutunut oikeasti rikkomaan saadakseen pallon, mutta kaatumisella puolustaja lahjoitti pallon hyökkääjälle.
Suurin ongelma B&H:n pelissä oli kuitenkin heidän valmentajansa jänistäminen taktisessa mielessä. Joukkue selvisi karsinnoista kisoihin kahden kärjen systeemillä, mutta kisoissa joukkue lähtikin liikkeelle sitten varovaisemmalla yhden kärjen taktiikalla, jossa Dzeko joutui aivan liian tiukkaan paikkaan ilman tukea. B&H:n valmentaja Safet Susic saakoon ensimmäisen vellihousuvalmentaja-palkinnon näistä kisoista.
Nigeria oli ensimmäisen puolen tunnin perusteella selvästi aktiivisempi kuin Iran-pelissä ja käytti nopeuttaan hyödykseen tilanteiden luomisessa. Puolustuspäässä kuitenkin meno oli välistä aika hilpeää, kun vastustaja sai luotua yhdelle kärjelle parikin läpiajoa tuossa ajassa. Jos Argentiina tulee viimeiseen peliin oikealla asenteella ja Nigeria pelaa puolustusta samalla tavalla, niin läpiajoja voi tulla enemmän.
B&H on ulkona kisoista, mikä on Nigerian kannalta huono asia, koska he kilpailevat toisesta jatkopaikasta Irania vastaan. Ja näillä otteilla mitä Nigerian puolustus esitti, ei Argentiina-pelistä ole tulossa pisteitä, kun taas Iran voi saada vastaansa vastustajan, joka ei ole enää täysillä pelissä mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti