lauantai 21. kesäkuuta 2014

Nigeria-Bosnia-Herzegovina, ennakko

Illan viimeinen peli menee taas digiboksin muistiin myöhemmin katsottavaksi, sillä etukäteen tästä ei suurta jalkapallon juhlaa tule. Maaleja sen sijaan pelissä voidaan nähdä, sillä itse olettaisin B&H:n lähtevän hyökkäämään tässä pelissä. Pieni riski tylsälle pelille on olemassa sen takia, että Nigeria ei saanut Iranilta kuin pisteen ja jos B&H:n valmentaja uskoo heidän voittavan Iranin ja Argentiinan Nigerian viimeisellä kierroksella, niin silloin heille riittäisi jatkopaikkaan tästä ottelusta tasapeli. Ensimmäinen peli kuitenkin osoitti sen, että pallo on pyöreä ja voi mennä maaliin mistä tahansa, joten uskoisin, että Lohikäärmeet ovat kiinnostuneet voitosta ja haluavat näyttää kannattajilleen kotona, että he osaavat hyökätä.

Nigeria ei suuremmin vakuuttanut ensimmäisessä pelissään ja oli sellainen perusafrikkalaisen joukkueen prototyyppi laiskuudessaan ja haluttomuudessaan. Kun tällainen joukkue joutuu perusmateriaaliltaan jonkin verran parempaa ja asenteeltaan selvästi parempaa eurooppalaista joukkuetta vastaan, niin tuloksen pitäisi olla lopussa selkeästi eurooppalaisen joukkueen puolella. Nigerialta puuttuvat vielä sellaiset isot nimipelaajat, jotka voisivat kantaa joukkuetta eteenpäin omilla suorituksillaan, mutta jos joukkueen tähti on Chelsean John Obi Mikel, niin ei hyvältä näytä.

Nigeria voi tehdä yhden maalin erikoistilanteista saadessaan nyt hiukan enemmän tilaa, mutta heidän puolustuksensa on aivan liian ison tehtävän edessä Dzekon ja Ibisevicin kanssa. Ottelun kääntyessä vierasjoukkueelle voi Nigeria vielä lyödä pelin täysin lekkeriksi, joten haetaan hieman isompia kertoimia ja laitetaan Nigerialla 0 ja 1 maalia ja B&H:lle 3 ja 4 maalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti