sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Argentiina-Bosnia ja Hertsegovina, jälkipuheet

Ensimmäisen jakson olisi oikeastaan voinut jättää pelaamatta. Kumpikin joukkue tuli peliin uudenlaisella muodostelmalla eli valmentaja kertoi pelaajille epäsuorasti, että en minä teihin ja aikaisempaan systeemiin luota vaan nyt pelataan varovasti tätä uutta systeemiä. Varsinkin B&H:n pelaajat tuntuivat joko uuden systeemin tai ensimmäisen kisapelin takia olevan hieman hukassa. Argentiinaltakin puuttui se Erkka V. Lehtolan kaipaama 'kiima' ja nopea oma maali hyydytti pelin täysin.

Toisella jaksolla Argentiinan valmentaja päätti palata tuttuun ja turvalliseen systeemiinsä ja peli alkoi sujumaan heti paremmin, kun pelaajatkin tiesivät mitä tehdään. Todennäköisesti Higuain ja Gago eivät vielä varmaan olleet 90 minuutin pelikunnossa, joten ehkä heidän tulemisensa kentälle siinä vaiheessa, kun vastustaja ei ole enää ihan tuore, saattoi olla suunniteltua. Enemmän epäilen, että kyseessä oli vain valmentajan tilanteen ylianalysointi ja siihen sortuminen. Varasuunnitelma voidaan laatia sen varalle, että vastustajan taktiikka toimii odotettua paremmin, mutta ensin kannattaisi kokeilla sitä omaa totuttua ja reagoida sitten, jos se ei toimi.

B&H:n valmentaja sen sijaan odotti pitkään ennen kuin siirtyi karsinnoissa käytettyyn kahden kärjen systeemiin ja vaihto ei tuonut tässä pelissä suuremmin uutta intoa, mutta yksi hyvä suoritus toi joukkueen maalin päähän. Vaikutti vähän siltä, että joukkue oli tähän tyytyväinen tai sitten porukka hyytyi aika aikaisessa vaiheessa melko matalatempoisessa pelissä. Jos kyseessä oli kestävyysongelma, niin se tietää sitä, että jatkossa tulee olemaan hankalaa.

Lohkon kannalta Argentiina todennäköisesti varmisti ykkössijansa ja B&H tappelee sitten huomisen pelin voittajan kanssa toisesta jatkopaikasta. Jos Iran ja Nigeria nuhjaavat huomenna tasapelin niin se on vain B&H:lle positiivista. Loppujen lopuksi kahden hyökkäävän joukkueen peliksi aika nuhjaus ja Messi lopussa sähläsi tulosvedonkin pieleen, kun yliajalla ei saanut maalia tai paremminkin olisi antanut Higuainin tehdä maalin, kun laitoin Higuainin maalintekijävetoon mukaan. Mutta tästä jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti