sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sveitsi-Ecuador, jälkipuheet

Tämä oli niitä pelejä, joita ei hirvittävästi tarvitse jälkikäteen muistella. Nopeahko johtomaali Ecuadorille, liinat kiinni ja sitten katsellaan, kun Sveitsi opettelee syöttelemään. Voi ristus mitä peliä pahimmillaan, punapaidoista tuli mieleen Kuopion Elo heikoimmillaan. Syöttöjen ajoitukset ihan päin mäntyä, koko ajan syötöt joko liian kovia tai liian hiljaisia ja aina väärään paikkaan. Ihan näin hirveää se ei ollut, mutta Sveitsin joukkueen pelaajille pitäisi laittaa housuihin sähköshokkianturit, jonka katsomovalmentaja voisi sitten aktivoida, kun pelaaja pitää palloa liian pitkään. Saataisiin pallo liikkeelle.

Sveitsi joukkueena liikkui välistä hyvin, mutta kun palloa ei saatu mukaan samaan liikkeeseen niin kaikki työ meinasi valua hukkaan. En tykännyt Valon Behramista neljä vuotta sitten enkä suuremmin nytkään, mutta lopun Ecuadorin maalipaikan estäminen ja ennen kaikkea vastahyökkäyksen loppuun asti pelaaminen vielä rikkeen jälkeen oli loistavasti tehty. Tuomarille vielä kaksi Litmas-peukkua siitä että antoi pelin jatkua.

Ecuador aloitti pirteästi, mutta hyytyi sen jälkeen juuri sen tyyliseksi joukkueeksi, jonka oletinkin kentällä näkeväni. Vasemman laidan numero 7 Montero oli pirteä ja pakotti Lichtsteinerin pysymään paremmin alhaalla, jolloin Sveitsin oikean laidan peli kärsi hieman. Suurimman katoamisnumeron sitten Houdinin aikojen teki kuitenkin Sveitsin numero 10 Xhaka. Joukkue hakee ensin tasoitusmaalia ja sitten voittomaalia ja miestä ei näy missään.

Sveitsi kaivoi saksalaistyyliin voiton vielä loppumetreillä ja joukkue väläytteli vähän parempia merkkejä tulevaisuudesta, mutta aika paljon pitää pelin parantua, jos meinaa mennä jatkopeleistä ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Jos Honduras ei yllätä, niin jatkopaikka lohkosta lähes varmistui näiden pisteiden avulla, mutta joukkueen parhaat päivät ovat vielä seuraavien kisojen ohjelmassa.

Tulosveto kuitenkin napsahti taas kohdalleen, joten lähtisiköhän tämä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti