sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Vedonlyöntitaktiikan hienosäätöä

Puolet MM-kisajoukkueista on nyt nähty ja kahdeksan pelin perusteella on yksi johtopäätös jo vedettävissä. Ilman selkeää joukkuetaktiikkaa olet hukassa. Lisäksi kuuma ilma aiheuttaa ongelmia puolustuspelissä, kun koko aikaa ei voi prässätä, joten esimerkiksi Espanja, jonka peli pallottomana on perustunut nopeaan prässiin, joutuu miettimään peliään uusiksi.

Ensimmäisen kierroksen peleissä on vielä hankala lähteä miettimään tulosta taktiikkapohjalta, mutta seuraavissa peleissä kannattaa miettiä sitä, miten joukkueet pelasivat ensimmäisellä kierroksella ja miten kyseiset taktiikat sopivat vastakkain. Samoin voi vähän pohtia sitä osoittiko joukkue ja valmentaja ensimmäisen pelin aikana kykyä muuttaa taktiikkaa tarpeen mukaan vai pääsikö vastustaja mahdollisesti rokottamaan ilman, että siihen reagoitiin.

Toinen asia mikä pitää ottaa ehdottomasti huomioon on se, että kuinka kova tarve joukkueella on pisteille, joka varmasti näkyy pelissä ja mahdollisesti myös tuloksissa.

Pelaajien taitotaso vaikuttaa aina, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ollaan menossa siihen suuntaan, että pelaajan taitotason pitää palvella joukkuetta eikä toisin päin. Itse pidän tätä vain positiivisena suuntana niin kauan kuin ei mennä kaksikerroksisiin bussitaktiikoihin.

Mutta sitten taas pelianalyyseihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti