Peli, jossa ratkaistaan lohko C:n voittaja. Molemmilla voitto alla, mutta kumpikaan ei vielä suuremmin vakuuttanut avausottelussaan. Sää pääkaupunki Brasiliassa on lämmin (26-27 astetta), mutta kosteusprosentti on näille kisoille alhainen ja jää alle neljänkymmenen. Aurinko pääsee paistamaan osittain pilviseltä taivaalta ja ainakin kentän aurinkoisella osalla on lämmintä, mutta toistaiseksi kaikki joukkueet ovat selvinneet sään aiheuttamista ongelmista hyvin, joten en usko, että tässäkään ottelussa tulee suuria ongelmia.
Kolumbian joukkue kärsi taas yhden loukkaantumisen kärkipäässä, kun vaihtopelaaja Carlos Bacca loukkantui harjoituksissa ja on ulkona ainakin alkulohkojen pelit. Siten avauksessa jatkaa Teofilo Gutierrez ja penkiltä löytyy vielä Jackson Martinez, joten ihan heti siltä osin ei olla vaikeuksissa. Tämä kuitenkin lisää painetta Kolumbian keskikentälle, koska sieltä pitää tiukassa paikassa löytyä myös tehoja. Kymppipaikan James Rodriguez sai maalin tililleen Kreikka-pelin loppuhetkillä, joten tämä varmasti antaa lisäintoa nuorelle pelaajalle.
Norsunluurannikko oli hiukan laiskan tuntuinen ensimmäisessä pelissään, mutta väänsi voiton vaihtamalla kahden kärjen systeemiin, joten oletettavasti suuria muutoksia ei ole tulossa. Uskoisin, että joukkue lähtee samalla 4-5-1-systeemillä peliin, jossa Gervinho ja Kalou laidolla ovat hyökkäävämmissä rooleissa pienemmällä puolustusvastuulla, tai ainakin pienemmällä asenteella liikkeellä.
Pelin ratkaisu tapahtuu keskikentällä. Kummankaan puolustus ei ole kaikkein parhaimmasta päästä ja se joukkue, joka pystyy tekemään enemmän paikkoja, on selvässä etulyöntiasemassa. Kolumbian oikealla laidalla Juan Cuadrado pääsee varmasti usein yksin laitapakkia vastaan, jos Elefantit jatkavat samalla laiskanpullealla asenteella kuin Japania vastaan. Kolumbian vasemman laidan pelaajat pääsevät hyödyntämään Salomon Kaloun laiskaa puolustamista, joten oletan, että Kolumbia luo paikkansa laitojen kautta.
Norsunluurannikon pelissä keskellä avainasemassa on Yaya Toure ja nimenomaan hyökkäyssuuntaan. Jos hän tekee riittävästi nousuja pelin aikana, niin Kolumbian puolustava keskikenttä, josta puuttuu pitkäaikainen runkomies Edwin Valencia (ei valittu joukkueeseen loukkaantumisen takia), joutuu paineen alaiseksi. Elefantit myös satsaavat Japani-pelin tyyliin keskityksiin ja pyrkivät käyttämään fyysistä ylivoimaansa maalipaikkojen luomiseen. Näissä keskityksissä Touren nousut boksiin toisivat lisää vartioitavaa Kolumbian puolustukselle. Jos Norsunluurannikko on tappiolla toisella jaksolla, niin samantyylinen taktiikan muutos eli toisen kärjen peliin tuominen on edessä.
Molemmille joukkueille tasapeli varmasti kelpaisi, mutta voitto tästä takaisi käytännössä jatkopaikan. Kisat ovat toistaiseksi tarjonneet hyökkävää jalkapalloa ja se on selkeästi Kolumbian tyyli. Norsunluurannikko saattaa aloittaa varovaisemmin, mutta uskoisin, että kumpikin joukkue hyökkää rohkeasti ja nähdään runsasmaalinen peli. Molemmille 2 ja 3 maalia.
jees, vauhdikasta peliä odotellaan. Pelasin 2-2.
VastaaPoista