tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ghana-USA, jälkipuheet

Kylläpä voi olla kahdella pelillä eroa. Iran-Nigeria-pelin jälkeen meinasi olla hankaluuksia pysyä hereillä, mutta pari minuuttia seuraavaa peliä eikä unettomuus enää haitannut. Antti Pohja on ollut studiossa Litmasen ja Riihilahden kanssa ehdotonta eliittiä, joten näillä näytöillä studioon ei enää yhtään valmentajaa vaan ainoastaan entisiä pelaajia. No ehkä Rautiaisen sinne voisi ottaa innostumaan... :)

USAn shokkialku olisi voinut helposti tehdä pelistä tylsän, mutta molemmat joukkueet huolehtivat siitä ettei näin käynyt. USA vetäytyi melko vahvasti puolustukseen, mutta aina tilaa saadessaan, joukkue lähti vastaiskuihin ja pääasiassa maata pitkin riittävän monen pelaajan noustessa mukaan. Ghana painoi eteenpäin hyvällä liikkeellä ja riittävän nopeilla syötöillä, mutta uskallus murtautua keskelle puuttui. Oikeassa laidassa numero 7 Christian Atsu oli pirteä ja käytti nopeuttaan ja tekniikkaansa hyödykseen luodakseen tilanteita. Harmittavasti Chelsean mies.

Ghanan syöttöpelissä oli samanlaisia elkeitä kuin Chilellä eli pallo liikkuu tarvittaessa nopeasti eteenpäin pelaajalta toiselle ja mikäli homma toimii jatkossa niin pieniä toiveita jatkopaikasta on vielä olemassa. Toisella jaksolla tehdyt vaihdot menivät luokkaan yksi hyvä ja kaksi huonoa. Boatengin tuleminen Jordan Ayewin tilalle toi keskikentän hyökkäyspäähän keskelle pelaajan, joka uskalsi tehdä erilaisia syöttöratkaisuja. Tällä kertaa ne eivät onnistuneet. Sen sijaan Atsun vaihto Adomahiin ja keskikentälle sisään tuotu Essien olivat molemmat epäonnistuneita. Adomah ei missään vaiheessa noussut esille ja Essien on joko edelleen toipumassa loukkaantumisesta tai kuten itse uskon, liian vanha tällä tasolle.

Jenkeillä jatkossa ongelmana voi olla loukkaantumisten aiheuttamat huolet, sillä molemmat kentältä poistetut pelaajat lienevät ulkona pidempään ja puolustuksen ykköshahmo Geoff Cameronkin piteli jalkaansa välistä siihen malliin, että ihan kaikki ei ole kunnossa. Sen sijaan USAn puolustuspeli oli tähän asti kisojen parasta. Ghana painoi päälle urakalla, mutta maalia lukuunottamatta joukkue ei päässyt loistaviin maalipaikkoihin vaan ainoat torjuntoja vaatineet yritykset tulivat liian kaukaa. Lopun erikoistilannemaali antoi USAlle lentävän lähdön kisoihin.

Tulosvedossa viisi osumaa neljääntoista peliin ja saldo 3,40 tappiolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti