Tulipahan sitten näköjään oltua optimistinen Argentiinan hyökkäyspelin luovuuden suhteen. Iran bussitti niin kuin ajattelinkin ja sai pari loistavaa maalipaikkaa vastahyökkäyksistä, mutta Argentiinan asenne ei ilmeisesti ollut täysin kohdallaan tähän peliin. Jatkopelejä ajatellen Messin maali lopussa voi olla joukkueelle huono asia, sillä nyt joukkue sai surkealla pelillä kolme pistettä yhden loistosuorituksen ansiosta. Pelaajat saivat ikään kuin hyväksynnän pelitavalleen.
Suurin ongelma Argentiinan pelinrakentelussa oli se, että kärjessä pelaajien liike oli täysin aneemista. Ensimmäisellä jaksolla parissa kohdin hyökkäyspäässä oli liikettä, mistä seurasi Higuainin ja Agueron ainoat paikat pelissä, mutta jatkossa joukkue vain seisoskeli ja odotteli, että maali tulee kuin itsestään. Toinen ongelma oli keskikentällä Mascheranon ja Gagon pelinrakentamiseen keskittyvä pelaaminen, kun tällä kertaa olisi tarvittu nousuja Iranin keskikentän ja puolustuksen väliselle alueelle, jotta kärkipelaajat olisivat saaneet tukea ja mahdollisesti olisi päästy laukomaan enemmän. Jatkopeleissä tuollaisella pelaamisella kyyti on kylmää.
Iranin pelitapa on valitettavasti jalkapallossa täysin sallittua vaikka se on äärimmäisen ärsyttävää. Tai kuten eräässä ruudussa näytetyssä tweetissä sanottiin, että silloin kun Suomi pelaa näin, se on hienoa, mutta kun Iran pelaa näin, se on antijalkapalloa. Eräs kuuluisa portugalilainen valmentaja Valioliigassa oli hyvillään, kun hänen joukkueensa pelasi näin vierasottelussa Anfieldillä, mutta halveksi vastustajaa, kun he uskalsivat tulla heidän kentälleen pelaamaan samalla taktiikalla. Joka tapauksessa kenen tahansa pelaamana osoitus siitä, että joukkue ei ole kiinnostunut jalkapallon pelaamisesta vaan pelkästään tuloksesta.
Iranin joukkueessa toinenkin piirre alkoi ärsyttämään pelin aikana. Jos pelaajat eivät pitäneet tuomarin tuomiosta, eli aina kun Argentiina sai vapaapotkun, alkoi kauhea valitus. Kädet kävivät ja pelaajat näyttivät siltä kuin olisivat kokeneet suurtakin vääryyttä, vaikka tekivätkin selviä virheitä. Joukkueen kapteeni sai keltaisen kortin ihan aiheesta ja suu kävi tuomarille siihen malliin, että aloin odottamaan jo toista keltaista ja ulosajoa. Tuomari kuitenkin malttoi mielensä varsin mallikkaasti.
Myös ajanpeluussa Iran onnistui hyvin, valitettavasti se vain kolahti tällä kertaa omaan nilkkaan. Toisen jakson puolen välin jälkeen Iran suoritti ensimmäisen vaihtonsa, muistaakseni kulmapotkun jälkeen tulleen virheen aiheuttamalla katkolla, ja vaihtoon tuli heidän oikean laidan pelaajansa numero 7, joka oli koko toisen jakson ajan kelannut vaihtopenkkien puoleista sivua edestakaisin. Vaihdon tullessa hän oli kuitenkin yllättäen juttelemassa oman joukkueen vasemmalle pakille eikä hänellä tietenkään ollut mitään kiirettä pois kentältä. Kaiken tämän johdosta Messin maali lopussa oli selkeä kosto jalkapallojumalilta Iranille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti