Peli oli itse asiassa suhteellisen odotetun kaltainen, mitä nyt siinä tuli kuusi maalia enemmän kuin odotin. Sveitsi jatkoi siitä mihin ensimmäisessä ottelussa jäi eli syötteli ihan minne sattui ja Ranska rankaisi näistä harhasyötöistä murhaavalla prosentilla. Muutenkin Ranskan yhteispeli on Chilen ohella tähän asti kisojen selvästi parhaalla tasolla. Kärkeen vielä tuntuu olevan useita eri vaihtoehtoja, samaten kuin keskikentälle, joten kahden ensimmäisen pelin perusteella Ranska on noussut yhdeksi kisojen voittajasuosikeista.
Sveitsi sai lopussa pari lohdutusmaalia, kun Ranskaa ei enää kiinnostanut, mutta ennen sitä joukkueen hyökkäyspeli tyrehtyi ensimmäisen pelin tapaan heikkoon syöttöpeliin. Voisi jopa sanoa, että tällä kertaa syöttöpeli oli vielä huonompaa, koska nyt tehtiin vielä pahempia virheitä ja vielä omassa puolustuspäässä tai alhaalla keskikentällä, jotka kostautuivat. Lopun maalit saattavat nousta vielä lohkotilanteen kannalta ratkaisevaksi, mutta aika syvän kuopan Toblerone-miehet itselleen kaivoivat.
Jos kisojen tuomarilinjaa haluaa edelleen moittia, niin Giroudin potku von Bergenin naamaan oli selkeä kortin paikka, eikä välttämättä punainenkaan olisi ollut vääryys, mutta tällä kertaa se jäi tulematta. Punainen kortti olisi tietysti muuttanut pelin aivan toisenlaiseksi, mutta ehkä se olisi tuossa tilanteessa ollut taas liian kova tuomio toiseen suuntaan. Keltainen kortti olisi kuitenkin pitänyt nousta.
Sveitsi voi vain toivoa nyt Ranskan jatkavan viimeiseen lohko-otteluun samalla tavalla, jotta heidän jatkotoiveensa pysyvät elossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti