Kaksi alkulohkojen yllätysjoukkuetta ovat toisilleen ennestään tuntemattomat, sillä joukkueet eivät ole koskaan kohdanneet maajoukkuetasolla toisiaan. Pientä etua Costa Ricalle tuo se, että heidän ykköskärkensä Joel Campbell pelasi viime kauden Kreikassa Olympiakosin joukkueessa, joten osa pelaajista on hänelle hyvinkin tuttuja. Costa Rica pääsee peliin levänneenä ja ilman loukkaantumisia, kun taas Kreikalla on ainakin yksi poissaolo (Panagiotis Kone) loukkaantumisen vuoksi. Peli pelataan Recifessä, jossa tiedossa on taas lämmin ja kostea ilta. Tämä antanee jonkin verran etua Costa Ricalle.
Costa Rica on selkeästi näiden kisojen yksi suurimmista ylisuorittajista. Etukäteen kovaksi povatusta lohkosta jatkopaikat jaettiin muille joukkueille. Costa Rica on kuitenkin kentällä esittänyt taktisesti erinomaista ja kypsää koko joukkueen jalkapalloa. Joukkue on kerran aikaisemminkin selvinnyt alkulohkosta jatkoon, mutta nyt joukkueella on ainutlaatuinen mahdollisuus edetä pidemmälle, koska vastus ei ole kummoinen.
Kreikka aloitti kisat rumalla tappiolla Kolumbiaa vastaan, joka on hieman ymmärrettävämpää Kolumbian esitysten perusteella, mutta viime hetken maali Norsunluurannikkoa vastaan takasi jatkopaikan hiukan epätoivoisestakin tilanteesta huolimatta. Joukkue on kuitenkin pelitavaltaan ollut melko helposti ennustettavissa ja tuskin pystyy mitään suuria edistysaskeleita enää ottamaan.
Vaikka Costa Rica onkin mielestäni selkeä ennakkosuosikki otteluun, niin tästä pelistä on tulossa todennäköisesti hyvinkin vähämaalinen. Kreikan mahdollisuudet ovat vastahyökkäyksissä ja erikoistilanteissa. Pelistä voi muodostua hyvinkin rauhallinen temmoltaan joukkueiden kytätessä toistensa virheitä. Jos peli venyy jatkoajalle, niin uskoisin, että Costa Rica haluaa olla silloin aktiivisempi joukkue ja hakea ratkaisua ennen pilkkukisaa. Vaikka 0-0-tuloksen mahdollisuus on pelissä suhteellisen suuri niin tulosvetoon Costa Ricalle 1 ja 2 maalia ja Kreikalle 0 ja 1 maalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti