lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kolumbia-Kreikka, jälkipuheet

Kolumbian nopea maali paljasti Kreikan pelistä vakavan puutteen, joukkueelta puuttui ajatus siitä miten hyökätään. Peruspelaamisessa palloa kuljeteltiin ylöspäin, vältettiin riskien ottamista, jonka seurauksena ajauduttiin laitoihin ja kun muuta ei keksitty niin heitettiin keskitys maalille. Toisella jaksolla lisäpelaajien nousu boksiin teki näistä keskityksistä vaarallisempia, mutta kokonaisuudessaan Kreikan peli oli heikkoa. Toivottavasti näin jatkuu myös EM-karsinnoissa Suomea vastaan.

Kolumbia ei mielestäni esittänyt mitään loisteliasta, mutta pelinopeus riitti hyvin Kreikkaa vastaan ja pallon pelaaminen keskikentän ja puolustuksen linjan väliin maata pitkin aiheutti heti ongelmia hyvin samantyyppisesti kuin mitä Chile teki eilen Australialle. Kreikan keskikenttä kääntyi hitaasti puolustussuuntaan ja jos pallo saatiin sen ohi, niin aina syntyi vaarallisen oloinen tilanne. Tätä lienee edessä lopuissakin peleissä. Lopussa Kreikka hyytyi ihan täysin ja kun netin mukaan pelipaikalla oli vielä ihan siedettävä keli, niin Kreikka tulee olemaan pahoissa vaikeuksissa jatkopeleissä, jos sää tuosta kuumenee.

Kentällä esiintyneistä pelaajista mieleen jäivät lähinnä Kolumbian James Rodriquez, joka miellytti studiota kovasti, mutta itse kiinnitin ehkä enemmän huomiota numero 14:een eli Victor Ibarboon, joka osallistui peliin keskikentällä hyvin sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Aina, kun hän sai pallon, niin hänellä tuntui olevan hyvin aikaa, mikä on merkki pelaajasta, joka on selvillä siitä mitä kentällä tapahtuu.

Tulosvetoa ajatellen alkulohkojen seuraavilla kierroksilla pitää ottaa huomioon sarjatilanne, joka saattaa johtaa väkisin yrittämiseen tappiotilanteessa, mikä taas helposti tietää vastaiskumaaleja ja sitä kautta tuloksen repeämiseen. Tämän pelin tulosvetoajatukset menivät pieleen ihan vain sen takia, että Kreikka oli selvästi huonompi puolustuspeliltään kuin mitä olin kuvitellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti