Yksi omista mestariehdokkaistani aloittaa pelinsä tänään. Ennakkoon Uruguayn vastustajan Costa Rican pitäisi olla oman lohkonsa heittopussi eikä muilla joukkueilla ole varaa antaa tiukassa lohkossa yhtään pistettä lohkon heikoimmalle maalle. Sää ei tällä kertaa tunnu olevan suosiollinen sillä lämpötila kipuaa lähelle kolmeakymmentä ja kosteus on korkealla. Pieni sateen mahdollisuus toteutuessaan voisi hyvinkin parantaa olosuhteita kuumuuden osalta, mutta jälleen peli, jossa joukkueet joutuvat jonkin verran säätelemään prässiään.
Joukkueiden keskinäinen otteluhistoria on suhteellisen tuoretta, sillä ne kohtasivat edellisten MM-kisojen jatkokarsinnassa, josta Uruguay selvisi kisoihin ja meni välieriin asti. Costa Rica ei ole voittanut ensimmäistäkään keskinäisistä kohtaamisista enkä usko voittoon tänäänkään. Uruguay selvitti tälläkin kertaa karsinnat rimaa hipoen jatkokarsinnan kautta, mutta viime kisojen malliin sillä ei liene suurta merkitystä. Costa Rica oli USA:n jälkeen oman karsintansa kakkonen suhteellisen hyvällä puolustuspelillä (7 päästettyä 10 pelissä), mutta nyt vastassa on hiukan erilainen haaste.
Pelaajapuolella Costa Rican toivo lepää kärjessä Joel Campbellin ja Bryan Ruizin varassa. Jos he haluavat jotain ottelusta niin näiden kahden pelaajan pitää onnistua. Muuten joukkue koostuu nimettömämmistä, pienten joukkueiden pelaajista ja puolustuksessakin satsataan määrään tuomalla kentälle viiden puolustajan linja Uruguayn hyökkäyksen tyrehdyttämiseksi. Osa Costa Rican toiveista lepää maalivahti Keylor Navasin harteilla. Navas pelasi viime kaudella La Ligassa Levanten paidassa hyvän kauden, joten siltä suunnalta tuskin lahjoja on tulossa.
Uruguayn kohdalla suurin kysymysmerkki on Luis Suarez, joka on toipumassa polven tähystysleikkauksesta. Jos hän on kunnossa, niin tämä on loistava peli hakea pelituntumaa, jos ei niin toisaalta tämä on myös erinomainen peli jättää väliin, koska Uruguay on selkeä suosikki. Todennäköisintä onkin, että Suarez aloittaa penkillä ja tulee kentälle vain jos häntä tarvitaan tai hänelle halutaan pelituntumaa ennen lohkon kovia pelejä. Todennäköisin Suarezin korvaaja on Abel Hernandez, joka pelasi hyvän kauden Serie A:ssa (28 peliä, 14 maalia) ja on maajoukkueessakin tehnyt 7 maalia 11 pelissä, joten loistava mahdollisuus antaa nuorelle pelaajalle (23-vuotias) heti kokemusta MM-kisoista. Kun kärjessä vielä huseeraavat Cavani ja Forlan, niin hyökkäys on pelottavan vahva jo ilman Suareziakin.
Maalinteon sijasta Suarezin poissaolo heijastuu enemmänkin maalipaikkojen luomiseen sillä Uruguaylta puuttuu keskikentältä varsinainen pelintekijä. Costa Ricaa vastaan sillä tuskin on suurta vaikutusta, mutta jatkopeleissä sen merkitys korostuu.
Costa Rica voi yllättää Uruguayn puolustuksen ehkä kertaalleen, mutta suurempi kysymys onkin, että kuinka monta kertaa oma reppu heiluu? Suarezin poissaolo syö varmasti jonkin verran tehoja Uruguayn paikkojen luomisesta, mutta pari kertaa pallo löytänee tiensä verkon perukoille, joten laitetaan tulosvetoon Uruguaylle 2 ja 3 maalia ja Costa Ricalle 0 ja 1 maalia.
Itse asiassa hankala peli. Viitaten aikaisempiin pohdiskeluihin on tässä Costa Ricalla loistava paikka olla yllättäjä ja selvitä ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Yksi maali voi kaiken muuttaa, eli 2 kpl 0 - 0 tuloksia ja yksi 1 - 0 voitto ja se on siinä. Etelä-Amerikan Italia ; ) Mutta jos keli on niin haasteellinen kuin kuvaisit eikä Uruguay rakenna --> 0 - 0. Itse pelasin 2 - 0, joten jotain luottoa löytyy.
VastaaPoista