sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sveitsi-Ecuador, ennakko

Vastakkain kaksi toisilleen tuntematonta joukkuetta, joista Sveitsi pelasi helpossa karsintalohkossa Euroopassa ja Ecuador selvisi maalisuhteella suoraan kisoihin ennen Uruguayta. Ottelu pelataan Brasilian kaupungissa (kaupungin nimi tosiaan Brasilia) ja sää on tällä kertaa jalkapallolle suotuisa, koska pelipaikalla on 19 astetta lämmintä. Ennusteen mukaan lämpötila voi noustaa 22:een, mutta nyt puhutaan siis ihan normaalilämpötiloista, joten mitään estettä täysivauhtiselle ottelulle ei ole olemassa.

Viime MM-kisoissa Sveitsi jäi alkulohkoon vaikka voitti ensimmäisessä pelissään Espanjan, koska ei pystynyt lohkon kolmannessa pelissä maalintekoon Hondurasia vastaan. Siitä pelistä Sveitsin joukkue on muuttunut nimenomaan kärjen osalta ja oletetun kärkinelikon vanhin pelaaja on vasen laituri Valentin Stocker, joka on 25-vuotias. Muutenkin joukkue on nuorentunut ja kokenein osa joukkueessa on sen puolustava keskikenttä, jossa kaksikko Behrami-Inler tuntee toisensa myös Napolin seurajoukkueesta. Jos miettii Sveitsin taktiikkapuolta, niin penkin takana istuu kokenut Ottmar Hitzfeld, joten joukkue tulee olemaan hyvin valmistautunut ja varmasti omaa tarvittavat suunnitelmat, jos taktiikkaa pitää vaihtaa. Karsintalohkonsa Sveitsi suoritti ilman tappioita voittamalla 7 peliä 10:stä ja maalisuhde oli 17-6, joten pohja on hyvä.

Ecuador on ehkä nimettömin Etelä-Amerikan maista ja suurin kysymysmerkki joukkueen kohdalla on se, kuinka joukkue pelaa, kun se ei pääse kotiolosuhteisiinsa eli korkeaan ilmanalaan. Karsinnoissa Ecuador sai kahdeksasta vieraspelistä vain kolme tasapeliä maalierolla 5-13, joten tämä lienee lähempänä totuutta Ecuadorin pelistä. Lisäksi joukkue menetti traagisesti viime kesänä ykköskärkensä Christian Benitezin, joka menehtyi sydänkohtaukseen. Ainoa isompi nimimies joukkueessa on ManUn laituri Antonio Valencia, joka hyvänä päivänä on lähes pitelemätön, mutta voi joutua nyt liian ison taakan kantajaksi suhteellisen kokemattomassa joukkueessa. Joukkueen taktiikka on puolustaa tiiviisti ja iskeä vastaiskuilla, mutta ennakkoanalyysien mukaan taitoa rakentaa peliä rauhassa ei ole.

Ennakkotilanne tulee olemaan se, että Sveitsi hallitsee peliä ja Ecuador kyttää vastaiskuja. Karsintojen perusteella Ecuador ei ole kovin tehokas ja Sveitsin organisoitu peli ei tule jättämään tilaa vastaiskuille. Sveitsin peli tulee perustumaan laiturien sisäänajoille, varsinkin oikealta puolelta, jossa Bayern Munchenin Xherdan Shaqiri tulee olemaan avainosassa. Häntä tukee vahvasti laidallaan Stephan Lichtsteiner, joka tulee todennäköisesti juoksemaan pelin isoimman kilometrimäärän ilman suuria ongelmia sään vuoksi.

Pieni riski kisojen ensimmäiselle 0-0:lle on olemassa, mutta itse en jaksa siihen uskoa. Sveitsi ei ole kaikkein tehokkaimpia maita, mutta Ecuador ei saanut kertaakaan pidettyä nollaa karsinnan vieraspeleissä, joten luotetaan siihen ja laitetaan Sveitsille 1 ja 2 maalia ja Ecuadorille 0 ja 1 maalia. Pieni riski on myös olemassa sille, että kun Ecuador tappioasemassa väkisin yrittää niin Sveitsi iskee vastaiskuilla useamman maalin, mutta toivotaan ettei peli repeä käsiin.

1 kommentti:

  1. Kaikki Etelä-Amerikan maat haluavat varmasti näyttää osaamistaan ja vaikka manner iso onkin, on niillä silti "kotietu". Itse toivon Costa Rican tyylistä otetta Ecuadorin peliin, jolloin syntyy peliä eikä seisoskelua. Vaikka veikkaukset menisivätkin vitulix, niin peliä olisi mukava seurata. Kreikan peli kertoi varmasti monelle juuri sen minkä jälkipuinneissa toit esiin: peliä ei voi rakentaa kovin staattiseksi, muuten ei tarpeen vaatiessa ole eväitä venymiseen ja luovuuteen. Silti 0 - 0 : )

    VastaaPoista