Peli, jolla on potentiaalia nousta puolivälierien parhaaksi peliksi. Belgian edellinen peli oli paljon lupauksia antava, ainoastaan maalinteko vaatii selkeää parantamista, mutta maalipaikkojen määrä oli enemmänkin kuin riittävä pelin voittamiseksi. Argentiina taisteli Sveitsin bussia vastaan ja sai myös luotua kohtuullisesti paikkoja, mutta kaipaisi vielä enemmän kuin Belgia tehoja maalin edessä.
Argentiinan peli on ollut hyvinkin samantyylistä koko kisojen ajan ja tuskin tulee muuttumaan, mutta on mielenkiintoista nähdä kuka pelaa vasempana pakkina, kun Marcus Rojo on pelikiellossa. Rojo on ollut aikaisemmissa peleissä se Argentiinan pakki, joka on noussut tukemaan hyökkäyksiä vahvemmin, kun taas Zapaleta toisella laidalla on ollut selvästi harkitsevampi nousuissaan. Jos Rojon korvaaja on enemmän puolustusvoittoinen pelaaja, niin Argentiinan hyökkäyspeli menettää jälleen hiukan tehojaan, kun siellä on yksi pelaaja vähemmän osallistumassa.
Belgian valmentaja Wilmots on sanonut, että hänellä on suunnitelma Argentiinaa vastaan ja hänen mielestään heidän täytyy muuttaa peliään Argentiinan takia. Belgian materiaali on kuitenkin sellainen, että sieltä tuskin on tulossa samanlaista puolustusasetelmaa kuin Sveitsiltä. Argentiina on hyökännyt kisojen ajan suhteellisen rajoitetulla määrällä pelaajia, joten mielestäni Belgian kannattaisi pyrkiä aktiiviseen hyökkäämiseen itse ja tällä tavalla rajoittaa Argentiinan pelaajien nousuja ja pallon kontrolloimista. Tämä tietysti jättää tilaa vastaiskuissa Messille, mutta hänkään ei pysty yksin kantamaan joukkuetta jatkoon. Jos Belgia saa Messin pidettyä irti pallosta pidempiä aikoja, hän saattaa laskeutua alemmaksi hakemaan palloa ja tällöin Argentiinan hyökkäys muuttuu käytännössä hampaattomaksi.
Iso kysymys pelissä on myös se, miten Argentiina pystyy käyttämään Belgian vasemman puolustajan Vertonghenin nousut ja hänen kokemattomuutensa laitapuolustajan roolista. USA loi koko ajan vaarallisimmat paikkansa Belgian vasemmalta laidalta ja Di Marialla riittää nopeutta ja taitoa haastaa Vertonghen yksi-vastaan-yksi tilanteissa. Muuten molemmat joukkueet tulevat tukkimaan keskustat aika tiukasti, joten ratkaisut tulevat joko vastaiskuista tai laidoista.
Molemmat joukkueet ovat parantaneet peliään kisojen kuluessa, joten sen perusteella odotettavissa olisi hyvä peli. Belgia on onnistunut ratkaisuissaan selvästi useamman pelaajan voimin ja joukkueesta on hankala ottaa esiin yhtä pelaajaa, jonka pimittäminen voisi ratkaista pelin, mutta De Bruyne lienee hyökkäyspelin kannalta se tärkein pelaaja. Argentiinan tilanteen tietävät kaikki, joten Di Marian ja varsinkin Higuainin pitää parantaa peliään, jos Argentiina aikoo jatkoon.
Oletuksena kumpikaan joukkue ei lähde puolustamaan pääasiallisesti ja laitetaan molemmille 1 ja 2 maalia tulosvetoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti